Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 142


Liite 8 Kuntalaisaloite erityisuimakortti

 

Kuntalaisaloite erityisuimakortin käyttöönottamiseksi Mäntsälän kunnassa

 

Hyvinvointilautakunta 20.03.2024 § 142  

991/12.04.01/2023  

 

 

Mäntsälän kunnalle on tullut kuntalaisaloite erityisuimakortista 8.12.2023.

 

Aloitteessa esitetään, että kunta aloittaisi neuvottelut Orimattilan kaupungin kanssa siitä, että mäntsläläisillä olisi mahdollisuus hakea erityisuimakorttia samoilla ehdoilla kuin Orimattilan asukkaille. Aloitteessa korostetaan uimisen tärkeyttä kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin, mahdollisen kuntoutuksen sekä uimataidon näkökulmasta.

 

Eri kunnissa erityisuimakortti myönnetään pääsääntöisesti vammaisille henkilöille ja pitkäaikaissairaille omaehtoiseen uintiin ja kuntoutumiseen  Kela-kortissa olevan tunnisteen perusteella esimerkiksi astmaatikoille, Ms-potilaille, näkövammaisille ja sydämen vajaatoimintaa sairastaville. Joidenkin sairasdiagnoosien osalta kortin saamiseksi tarvitaan hakemus sekä Kelan hoitotukipäätös tai lääketieteellinen selvitys.

 

Orimattilassa linjataan, että ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää uimahallia samoilla ehdoilla, mutta erityisuimakortin hinta on kalliimpi. Ulkopaikkakuntalaisille erityisuimakortti vuodelle maksaa 95 euroa ja paikkakuntalaisille 60 euroa.

 

Hyvinvointipalvelut selvitti myös joidenkin muiden lähikuntien käytäntöjä erityisuimakorttien myöntämiseen ulkopaikkakuntalaisille. Rajamäki ja Tuusula eivät ole rajanneet ulkopaikkakuntalaisia pois. Rajamäellä erityisuimakortti vuodelle maksaa 110 euroa, ja on kaikille saman hintainen. Tuusulassa erityisuimarannekkeen hinta vuodelle on 62 euroa, jonka lisäksi tulee 7,5 euron rannekemaksu. Hinta on sama niin kunnan omille asukkaille kuin ulkopaikkakuntalaisillekkin. Tuusulan kunta ei kompensoi erityisuimakortin hintaa kuntalaisille.

 

Järvenpää, Kerava, Hyvinkää ja Hollola ovat linjanneet, että erityisuimakortin saa vain oman kuntansa asukas.

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi, hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Jasmin Airinen, sähköposti jasmin.airinen(@)mantsala.fi, hankekoordinaattori Satu Karjalainen, satu.karjalainen(@)mantsala.fi

 

Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi tehdyn selvityksen ympäryskuntien käytännöistä ulkopaikkakuntalaisten erityisuimakortin myöntämisessä.

Lisäksi hyvinvointilautakunta päättää aloittaa neuvottelut Orimattilan kaupungin kanssa mäntsäläläisten mahdollisuudesta saada saman hintainen erityisuimakortti kuin Orimattilan kaupungin asukkailla.

 

Käsittely Hyvinvointipäällikkö esitteli asiaa kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

 

 

 Liite 1. Kuntalaisaloite erityisuimakortti