Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen ja elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 52


2024268-4-9599
2024268-4-9597

 

Lausunto Tasalan alueen asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotuksesta

 

Tekninen ja elinvoimalautakunta 11.06.2024 § 52  

1/10.02.03/2022  

 

 

Kunnanhallitus on päättänyt hyväksyä 17.4.2024 päivätyn Tasalan asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotuksen ja asettanut sen nähtäville muistutuksien jättämistä varten sekä pyytänyt tarvittavat viranomaislausunnot.

 

Tasalan alue sijaitsee Hyökännummella rajoittuen olemassa olevaan pientaloalueeseen. Kaavatyön yhteydessä kuntatekniikka on teettänyt katujen ja yleisten alueiden suunnittelua kaavaehdotuksen mukaisen ratkaisun rakentamiskelpoisuuden varmistamiseksi. Samassa yhteydessä on laadittu hulevesien hallintaa koskevia suunnitelmia sekä teetetty maastokartoituksia ja maaperätutkimuksia.

Katusuunnnitelmatasoiset suunnitelmat valmistuvat kesäkuun aikana ja ne asetetaan nähtäville asemakaavan tultua lainvoimaiseksi. Rakennussuunnitelmatasoiset suunnitelmat laaditaan katusuunnitelmien hyväksymisen jälkeen. Nivos Vesi ja Lämpö Oy on ohjannut samassa yhteydessä alueen vesihuoltoverkoston suunnittelua.

 

 

 

Valmistelija Rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos, pertti.palmroos@mantsala.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Pynttäri Mika

 

Päätösehdotus Tekninen ja elinvoimalautakunta toteaa lausuntonaan, että sillä ei ole huomautettavaa Tasalan alueen asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotukseen. 

 

Päätös Tekninen ja elinvoimalautakunta toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tasalan alueen asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotukseen.

 

 

Liite 1. Kaavakartta- ja määräykset

Liite 2. Kaavaselostus