Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 140



 

Kapulin korttelin 2316 ET-alueen myynti sähköaseman paikaksi / Nivos Verkot Oy

 

Kunnanhallitus 19.08.2024 § 140  

619/10.00.02/2024  

 

 

Kunta on neuvotellut Nivos Verkot Oy:n kanssa Isolammintien ja Graniittitien kulmauksessa sijaitsevan yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueen (kaavamerkintä ET) myymisestä uuden sähköaseman rakennuspaikaksi. Sähköasema on tarkoitus liittää 110 kV:n voimalinjalla Kapulin alueen länsireunassa kulkevaan voimalinjaan.

 

Kaupan kohteena on noin 6100 m2 laajuinen alue, joka on tasattu louhimalla ja täyttämällä. Alueen läpi kulkee naapurikiinteistölle

505-407-7-127 / sillä toimivalle logistiikkakeskukselle johtava päällystetty tie, josta on sovittu em. kiinteistön kauppakirjassa. Kaupan kohdetta rasittavan tien alle jäävä pinta-ala, noin 700 m2 luovutetaan korvauksetta. Kauppahinnan perusteena oleva pinta-ala on siten 5400 m2. Kauppahinta on 97 200 euroa perustuen maapohjan arvoon 18 €/m2.

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Kautto Pekka, pekka.kautto@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myy Nivos Verkot Oy:lle Kapulin yritysalueen korttelista 2316 yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitteiden aluetta vastaavan määräalan kiinteistöstä Ali-Ollila 505-407-7-128 liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin pääehdoin. Määräalan pinta-ala on noin 6100 m2 ja kauppahinta 97 200 euroa.

Tämä päätös on voimassa 31.12.2024 saakka.

 

Käsittely Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerusta kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 Liite 1. Kauppakirja

 Liite 2. Kartta kaupan kohde

 Liite 3. Kohde opaskartalla

 

 

-          Merkittiin, että Katri Manninen ja Satu Lampi ilmoittivat esteellisyytensä (yhteisöjäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.09-18.11.