Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 66



 

Valtuustoaloite 16.9.2024 Mäntsälän taksipalveluiden turvaaminen

 

Kunnanvaltuusto 16.09.2024 § 66  

680/08.00.00/2024  

 

 

SDP:n valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet esittivät seuraavan valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 16.9.2024:

"Mäntsälässä tulee kuntalaisilta päättäjille nyt paljon viestiä siitä, että takseja ei tahdo saada etenkään arki-iltaisin eikä aika ajoin myöskään viikonloppuina. Myös kelataksin saaminen on viime vuosina ratkaisevasti heikentynyt Mäntsälässä. Taksit ottavat muita ajoja Kelatakseja mieluummin ja siksi Kelataksikyytiä tarvitseva voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja taksikyytiä. Aiempi tehty taksiuudistus romutti taksien päivystysvelvoitteen ja siksi hiljaisempina arki-iltoina ei useinkaan taksikyytejä ole saatavilla. Illan viimeisillä junilla Mäntsälään saapuvat eivät saa taksikyytiä asemalta eteenpäin ja myös iltaisin ja viikonloppuisin on vaikea päästä Hyvinkään sairaalapäivystykseen ilman omaa autoa. Mäntsälän joukkoliikennepalvelut ovat osin puutteelliset ja bussiyhteydet heikot - siksi takseja tarvitaan kuntalaisten liikkumisen turvaamiseen.

Mäntsälän taksipalvelut voitaisiin turvata jos kunta voisi osallistua tukemalla taksiautoilijoita päivystämään arki-iltaisin. Tilanne meni Mäntsälässä ratkaisevasti hankalammaksi, kun taksiuudistus tuli voimaan ja taksien päivystysvelvoite lakkasi. Mäntsälän taksiautoilijat pitivät pitkään päivystysvelvoitteen loppumisen jälkeen päivystysrinkiä, mutta se on nyt kuihtunut kasaan.

Yksin kukaan taksiautoilija ei jaksa valvoa kaikkia öitä päivystääksen. Taksiyrittäjät eivät voi pitää ulkopuolisia palkkakuljettajia töissä arkiöisin, kun ajoja on Mäntsälässä vain vähän, koska kuljettajan pitäisi työstään palkkaakin saada. Taksipalkka on provisiopalkka.Kukaan kuljettaja ei päivystä, jos yön aikana on ajokeikkoja vain 1-5 kpl, kuten Mäntsälän arki-iltoina on pääsääntöisin tilanne.

Paikalliset taksiyrittäjät ovat toivoneet, että kunta voisi avustaa taksien arkipäivystystä noin 100 € yöltä päivystävää autoa kohti viitenä päivänä viikossa eli viikossa 500 €, sillä summalla saisi taksiyrittäjiltä saadun palautteen mukaan palkattua kuljettajan töihin.

Summa on suhteellisen pieni verrattuna siihen, että sillä voitaisiin turvata taksipalveluiden toimiminen Mäntsälässä viikon jokaisena päivänä ja yhden auton päivystys myös hiljaisina iltoina. Tuen osalta tulisi Mäntsälän omien autoilijoiden kanssa tehdä sopimus, että saadaan taksien päivystysrinki takaisin. Palvelun turvaamiseen riittäisi, että yksi auto päivystää klo. 19.00-02.00. Nykyisin Su, Ma,  Ti, Ke ja To ovat ne viikonpäivät, jolloin Mäntsälässä ei tällä hetkellä takseja päivystä.

Aiemman taksiuudistuksen vaikutuksen lisäksi on tullut taksiyrittäjiltä hälyyttävää viestiä, että tältä kylältä loppuu kohta kaikki taksit, koska Keusote kilpailutti kuntakortit. Mäntsälän omat taksi kyllä ajavat, mutta keikkoja ei saada tarpeeksi, koska mäntsäläläisten taksien aiemmat vakioasiakkaat eivät saa enää käyttää mäntsäläläisiä tuttuja autoilijoita sotekyytiä tarvittaessa, koska kaikilla pitää nykyään olla vakitaksioikeus. Vakitaksioikeus pitää anoa Keusotelta ja Keusote ei enää anna asiakkaille ko. lupia niin kuin ennen.  Tämän muutoksen takia Mäntsälän taksit ovat lopettaneet lähes kokonaan toiminnan. Keusoten kyydit menevät nyt lähes kaikki ulkopuolelta tulleille autoille ja verorahat siten myös pois Mäntsälästä.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Mäntsälässä selvitetään mahdollisuutta turvata taksipäivystys kunnassa viikon jokaisena päivänä tukemalla taksien päivystystoimintaa tarpeellisella summalla.

 

Mäntsälässä 16.9.2024

SDP valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet"

 

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 Liite 1 Aloite