Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 167



 

Sopimus asemakaavan muutoksen laatimiseksi ja kustannusten jakamiseksi / kiinteistö Syysmetsä 505-407-10-195

 

Kunnanhallitus 23.09.2024 § 167  

548/10.02.02/2024  

 

 

Kiinteistön Syysmetsä 505-407-10-195 omistajan kanssa on neuvoteltu asemakaavan muutoksen tekemistä. Kohde sijaitsee Mäntsälän kirkonkylässä osoitteessa Puotikujan ja Sälinkääntien kulmauksessa.

Sopimusalueen pinta-ala on noin 0,242 ha. Alueella on voimassa 31.1.2001 vahvistettu rakennuskaavan muutos (Karhulanpelto, nro. 138), jossa sopimusalueelle on osoitettu korttelin 125 tontti 1, käyttötarkoitus erillispientalojen korttelialue (AO-1) sekä Sälinkääntien katualuetta. Pitkänomaisen tontin rakennusala on länsipäässä ja alueen itäosa on osoitettu istutettavaksi alueen osaksi. Maanomistajan tavoitteena on muodostaa tontin itäosaan uusi, paritalon rakentamisen mahdollistava rakennuspaikka. Alustavien suunnitelmien mukainen lisärakentaminen ei edellytä rakennusoikeuden lisäämistä.

Asemakaavan muutoksen laadinnasta vastaa kaavakonsultti maanomistajan toimeksiannosta. Kunnan hyväksymä konsultti laatii kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen sekä vastaa kaavaprosessin eri vaiheisiin liittyvistä toimenpiteistä, kuten tarvittavista selvityksistä, kuulemisista, lausunnoista sekä lausuntojen ja muistutusten vastineista. Asemakaavan muutoksen hyväksymiskäsittely tapahtuu kunnassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Kautto Pekka, pekka.kautto@mantsala.fi

Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa, vesa.gummerus@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Mäntsälän kunnan sekä kiinteistön Syysmetsä 505-407-10-195 omistajan välisen sopimuksen asemakaavan muutoksen laatimiseksi ja kustannusten jakamiseksi liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti.

 

Käsittely Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerusta kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

 Liite 1. Sopimus

 Liite 2. Sopimusalueen kartta

 Liite 3. Kohde opaskartalla

 

 

-          Merkittiin, että Katri Manninen ilmoitti esteellisyytensä (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 16.04-16.12.