Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 24.02.2026/Asianro 15



Kokousasian teksti

 

Tilinpäätös 2025 / Sivistys- ja hyvinvointipalvelut

 

Sivistyslautakunta 24.02.2026    

349/02.01.00/2024  

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan on laadittava vuodelta 2025 tilinpäätös maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma,

rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen toimintakertomuksessa vuodelta 2025

on esitetty selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on todettu tavoitteiden toteutuminen ja olennaisimmat poikkeamat ja niiden syyt sekä suoritteiden toteutumatiedot. Toimintakertomuksessa on kuvattu palvelualueen sekä sivistyslautakunnan ja hyvinvointilautakunnan tulosalueiden palvelusuunnitelman toteutuminen ja toiminta-ajatus.

 

Sivistyksen yhteisten, opetuksen, varhaiskasvatuksen sekä elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin tulosaluekohtaisissa kuvauksissa on arvioitu laajemmin palveluiden toteutumista ja niissä toteutuneita muutoksia sekä arvioitu tulevaa kehitystä tulosalueittain. Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen on selvitetty palvelualueen toimintakertomuksessa ja esitetty niistä keskeiset johtopäätökset. Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueella toimintakertomuksen tiedot koskevat palvelualueen kahta lautakuntaa. Hyvinvointilautakunnan tilinpäätöstiedot ja toimintakertomus sisältyvät sivistyslautakunnan käsittelemään koko palvelualueen toimintakertomukseen.

 

Sivistys- ja hyvinvointipalveluiden tulosalueet saavuttivat pääosin vuoden 2025 toiminnalle asetetut tavoitteet. Hyvinvointilautakuntaan nähden sitovat tavoitteet pystyttiin toteuttamaan. Sivistyslautakuntaan nähden sitovat tavoitteet saavutettiin opetuspalveluissa, mutta varhaiskasvatuksessa ja sivistyksen yhteisissä tavoitteet saavutettiin osittain.

 

Kunnan HYTE-kerroin kasvoi maltillisesti 18,6 euroa/asukas (2024) 18,8 euroa/asukas (2025). HYTE-kerrointa voidaan kasvattaa panostamalla asukasosallisuuteen ja kulttuuriseen vertaistoimintaan.

 

Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen tilinpäätöksen toimintakate oli -54,06 miljoonaa euroa ja se alitti muutetun talousarvion 1,00 miljoonalla eurolla. Toimintatulot alittuivat 0,06 miljoonaa euroa ja toimintamenot alittuivat 1,06 miljoonaa euroa. Toimintakate alittui opetuspalveluissa 0,06 miljoonaa euroa, varhaiskasvatuspalveluissa alittui 0,83 miljoonaa euroa ja elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin palveluissa alittui 0,10 miljoonaa euroa.

 

Investointien (irtain omaisuus) toteutuma oli yhteensä 0,11 miljoonaa euroa toteuman ollessa 91 %. Merkittävin investointikohde oli Liikuntapalveluiden kalustehankinnat (0,07 miljoonaa euroa)

 

Merkittävimmät epävarmuustekijät vuodelle 2026 ovat tiedossa ja ne kohdistuvat varhaiskasvatuksen ja opetuksen tiloihin. Anttilan päiväökodin yhden osan käytöstä luovutaan kesällä 2026 sisäilmaongelmien takia ja Vanamo -rakennuksessa on käynnistetty sisäilmatutkimukset. Ehnroosin ja Kirkonkylän koulujen väistötilaolosuhteiden parantaminen vaatii toiminnan muutoksia ja tiloihin panostamista ennen kuin Ehnroosin koulun rakennushanke valmistuu. Varhaiskasvatuksessa on edelleen riskinä yksityisen varhaiskasvatuksen toimintaedellytytysten turvaaminen, jotta vältytään useampien yksityisten varhaiskasvatustoimijoiden vetäytymiseltä Mäntsälästä.

 

Kirjaston ja nuorisopalveluiden tilatarpeiden ratkaisemattomuus ja niiden edistämisen hitaus vaikuttavat toiminnan laatuun ja kehittymismahdollisuuksiin sekä henkilöstön työskentelyolosuhteisiin. Kirjastossa Kirkes-yhteistyön, Koha-järjestelmän ja laajojen työnkuvien edellyttämää osaamista omaavan henkilöstön saatavuudessa on kuntakohtaista ja alueellista haastetta. Kansalaisopiston toiminnan osalta riskejä liittyy toiminnan laajuuteen ja opiston tulojen kertymään. 

 

Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen toiminnan pohja on kunnossa ja sen varaan voidaan rakentaa tulevaa toimintaa. Toiminnan tavoitteiden ja talouden yhteys Mäntsälän kunnan strategiaan on vahvistunut.  Vuoden 2026 osalta vuoden 2025 tilinpäätös antaa realistisen pohjan sille, että asetetut tavoitteet ja talous toteutunevat odotetusti.

 

Valmistelija 

 Sivistysjohtaja Timo Ahvo, sähköposti timo.ahvo(@)mantsala.fi, hyvinvointipäällikkö Katja Elo, sähköposti katja.elo(@)mantsala.fi, controller Kristian Kuisma, sähköposti kristian.kuisma(@)mantsala.fi, opetuspäällikkö Marko Lipponen, sähköposti marko.lipponen(@)mantsala.fi, varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola, sähköposti karoliina.purola(@)mantsala.fi

 

Esittelijä

 Sivistysjohtaja Ahvo Timo

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta hyväksyy sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen vuoden 2025 tilinpäätöksen ja palvelualueen vuoden 2025 toimintakertomuksen, tavoitteet ja suorite- ja tunnusluvut sekä selonteon sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta.

 

Päätös  

 

 

 Liite 1. Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen toimintakertomus 2025

 Liite 2. Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen tavoitteet TP 2025

 Liite 3. Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen suorite- ja tunnuslukutaulukko TP 2025
Liite 4. Selonteko sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta 2025 / Sivistys ja hyvinvointipalvelualue