RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 5
Nuorten työllistymisseteli ja kunnan mahdollinen muu tuki työllistymiseen
Kunnanhallitus 23.02.2026
130/14.07.00/2026
Nuorten työllistymisseteli on uusi tukimuoto, joka auttaa nuoria työllistymään tarjoamalla yrityksille taloudellista tukea nuorten palkkaamiseen. Asetus nuorten työllistymissetelistä tuli voimaan valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2025.
Työllistymisseteli pähkinänkuoressa:
- Työllistymisseteli tarkoittaa harkinnanvaraista nuorten työllistymistukea, jota työvoimaviranomainen voi myöntää yrityksille.
- Työllisyysalueet tekevät arviot työllistymissetelin saajista.
- Työllistymisseteliä voivat hakea yritykset, jotka työllistävät 18-29-vuotiaan nuoren vähintään 6 kk ajaksi. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että nuori asuu Keski-Uudenmaan työllisyysalueella ja hän on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta TAI kolme kuukautta, mikäli nuorella on pelkkä peruskoulutus.
- Seteli kattaa 50 % nuoren palkkakuluista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudelta (enintään 9 000 € kuuden kuukauden tukijaksolla). Tuki ei kata työsuhteeseen kuuluvia sivukuluja.
- Työsopimus voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva (tai vaikka oppisopimus). Tukea maksetaan toteutuneen keston mukaan, kuitenkin enintään kuusi kuukautta.
- Työsuhde kerryttää työssäoloehtoa, päinvastoin kuin esim. palkkatuki. Työsuhdetta voidaan jatkaa kuntalisällä kuntien mahdollisuuksien mukaan (esim. työttömyysetuuden kuntaosuuslistalla olevien nuorten osalta).
- Rakennetaan kestävämpi työllistymispolku kytkemällä mukaan esim. kuntalisä / valmennus / oppilaitosyhteistyö tms., jotta seteli ei jää irralliseksi työsuhteeksi.
Avustusta on arvioitu kohdistuvan Keski-Uudellemaalle 1 259 000 € (n. 138 seteliä, perustuen nuorten työttömien määrään 31.8.2025). Mäntsälään tästä määrästä kohdentuisi n. 9,8 seteliä.Valtionavustuksen myöntää Uudenmaan elinvoimakeskus ja avustusta voivat hakea työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetut työvoimaviranomaiset. Työvoimaviranomainen (Keski-Uudenmaan työllisyysalue) tekee nuoren työllistävän yrityksen kanssa sopimuksen valtionavustuksen käytöstä.
Työllistymissetelin lisäksi suurin osa Keski-Uudenmaan työllisyysalueen kunnista ovat ottaneet tai ottamassa käyttöön työllistämisen kuntalisän, joka kohdentuu erityisesti nuorten työllistymisen tukemiseen nuorten työllistymissetelin jatkona.
Mäntsälän työllistämisen kuntalisän ja valtion nuorten työllistymissetelin käyttöä on suunniteltu niin, etteivät tuet ole päällekkäisiä, vaan ne muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.
Tällä järjestelyllä työsuhteen kestoa jatkettasiin 6 kk eli työnhakija olisi työsuhteessa yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta, jolloin hänen työssäoloehtonsa täyttyy. Samalla työnhakija siirtyy pois kunnan työttömyystukimaksuosuudelta, mikä tukee sekä yksilön että kunnan taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Näin tuet ohjautuvat peräjälkeen ja mahdollistavat pitkäjänteisen työllistymisen ilman päällekkäistä rahoitusta tai tukien väärinkäytön riskiä.
Mäntsälän kuntalisän suuruudeksi on ajateltu 350 €/kk ja kestoksi 6 kk. Tällöin kustannus esimerkiksi 10 nuoren osalta olisi 21 000 € (10*350 €/kk*6 kk). Kuten nuorten työllistymisseteli, kuntalisä on harkinnanvarainen ja se maksetaan nuoren työllistävälle yritykselle.
Mikäli TE-alueen työllistymiseteleiden kokonaismäärästä voitaisiin kohdistaa Mäntsälään enemmän kuin nyt laskenalliset 9,8 seteliä, olisi siihen myös hyvä varautua vastaavan suuruisella kuntalisällä.
Valmistelija
Työllisyys- ja maahanmuuttoasioiden päällikkö Nenonen Tiina, tiina.nenonen@mantsala.fi
Esittelijä
Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että kunta ottaa nuorten työllistymissetelin jatkona käyttöön työllistämisen kuntalisän. Kuntalisän suuruus on 350 €/kk ja sitä maksetaan enintään 6 kk:n ajalta. Ensivaiheessa tuki kohdennettaisiin 10 nuoren työllistämiseen ja että tarvittaessa määrä voidaan kasvattaa enintään 20 nuoreen.
Päätös