Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen ja elinvoimalautakunta
Esityslista 22.09.2026/Asianro 4



Kokousasian teksti

 

Teknisen ja elinvoimalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2027 ja taloussuunnitelma vuosille 2028-2030

 

Tekninen ja elinvoimalautakunta 22.09.2026    

318/02.01.00/2026  

 

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 15.6.2026 § 110 vuoden 

2027 alustavan talousarviokehyksen ja antanut talousarvion 

laadintaohjeet. 

 

Laadintaohjeen mukaisesti lautakuntien talousarvioehdotukset tulee 

toimittaa kunnanhallitukselle viimeistään 24.9.2026. Kunnanvaltuusto 

päättää 16.11.2026 lopullisesta talousarviosta vuodelle 2027 ja 

käyttösuunnitelmien tulee olla valmiina 31.12.2026 mennessä. 

Laadintaohje oheismateriaalina. 

 

Kuntakehityslautakunta käsittelee talousarvioehdotuksensa 23.9.2026

 

Tavoitteet 

 

Teknisen ja elinvoimalautakunnan tavoitteet on johdettu kunnan nykyisestä strategiasta sekä kunnan valtuuston asettamista strategisista tavoitteista. Tavoitteille on asetettu selkeät mittarit.  

 

Käyttötalousosa 

 

Teknisen ja elinvoimalautakunnan käyttötalouden talousarvioluvut vuodelle 2027

 

Toimintatuotot: 22,3 milj. euroa (-3,3% verrattuna MTA 2026)

Valmistus omaan käyttöön: 0,1 milj. euroa (2,4% verrattuna MTA 2026)

Toimintakulut: -19,7 milj. euroa (-2,1% verrattuna MTA 2026)

Toimintakate 2,7 milj. euroa (-10,6% verrattuna MTA 2026)

 

Merkittävimpinä muutoksina suhteessa vuoden 2026 talousarvioon on mm. sisäisten vuokrien pienentyminen johtuen vanhan Anttilan päiväkodin sisäisten vuokrien poistumisesta, Kirkonkylän koulun viipaleen purkamisesta sekä yleisestä sisäisten vuokrien laskusta. Kuluja nostaa Heikkilän päiväkodin toiminnan käynnistyminen kesällä 2026, jonka ensimmäinen täysi toimintavuosi on 2027. Lisäksi Uusi Anttila päiväkodin valmistuminen ja käyttöönotto kesällä 2027.

 

Vuonna 2026 oli budjetoitu ja toteutettu rakennusten purkuja, joiden puuttuminen näkyy talousarvion pienentymisenä vuodelle 2027. Lisäksi vuodelle 2026 varattiin käyttötalouteen määrärahaa tarveselvityksiin, jotka etenevät päätöksentekoon vuoden 2026 aikana.

 

 

Henkilöstösuunnitelma

 

Henkilöstökuluihin on ennakoitu vuoden 2026 ja 2027 yleiskorotukset, jotka nostavat merkittävästi henkilöstökuluja. Tiukan taloustilanteen johdosta palvelualueen henkilöstömäärä vähenee hieman jokaisella palvelualueella, jolla ollaan saatu pienennettyä henkilöstökulujen nousua.

 

 

Investointiosa 

 

Teknisen ja elinvoimalautakunnan investointiesitys vuodelle 2027 on yhteensä 6,5 milj. euroa. Investoinniksi katsotaan yli 10 000 euron hankinnat. 

 

Valmistelija 

 palvelualuejohtaja Mika Pynttäri, mika.pynttari@mantsala.fi, controller Ville Torniainen, ville.torniainen@mantsala.fi, hallinto- ja kehityspäällikkö Annukka Huisko-Moilanen, annukka.huisko-moilanen@mantsala.fi, rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos, pertti.palmroos@mantsala.fi, kuntatekniikan päällikkö Jyrki Mäklin, jyrki.maklin@mantsala.fi, ateria- ja puhtauspalvelupäällikkö Terhi Kerttula, terhi.kerttula@mantsala.fi, toimitilapäällikkö Soile Karhinen, soile.karhinen@mantsala.fi

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus

Tekninen ja elinvoimalautakunta päättää hyväksyä teknisen ja elinvoimalautakunnan vuoden 2027 talousarvioehdotuksen sekä taloussuunnitelman vuosille 2028-2030 liitteiden mukaisesti ja esittää sen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Samalla lautakunta merkitsee tiedokseen kuntatakehityslautakunnan talousarvioesityksen.

 

Päätös

 

 

Liite 1 Talousarvioesitys 2027

Liite 2 Tavoitteet

Liite 3  Suoritteet ja tunnusluvut