Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 57


 

Liittyminen Sarastian yhteishankintaan koskien vartiointi- ja turvapalveluita

 

Kunnanhallitus 27.02.2023 § 45 

 

 

Nykyinen vartiointi- ja turvapalveluiden sopimus (2020 252813) on vielä toistaiseksi voimassa, mutta siinä kattoarvo on täyttymässä ja sen johdosta Sarastia on alkanut valmistelemaan uutta kilpailutusta.

 

Nykyistä sopimusta ei ole vielä irtisanottu, mutta se tullaan (lähikuukausina) irtisanomaan. Irtisanomisaika nykyisessä sopimuksessa on 6 kuukautta.

Uusi yhteishankinta kilpailutus on suunniteltu vuosille 2023-2027 eli sopimus olisi neljä vuotinen.

Hankinnan kohde  Vartiointi- ja turvapalvelut

Hankinta on suunniteltu jaettavaksi maantieteellisiin osakokonaisuuksiin kilpailutukseen sitoutuvien asiakkaiden perusteella. Alustavan suunnitelman mukaan jokaiseen osakokonaisuuteen valitaan yksi sopimustoimittaja.

Sisältyvät palvelut  Jokainen osakokonaisuus sisältää tarvittavat asiakaskohtaisesti määriteltävät palvelut, jotka voivat mm. seuraavat:

  1.  Hälytyskeskuspalvelut sisältäen kytkentätilan tarkkailun
  2.  Hälytyskäynnit alueittain
  3.  Oven avaus ja lukitus pyynnöstä
  4.  Käynti kohteessa pyynnöstä
  5.  Piirivartiointi määrätyissä kohteissa
  6.  Paikallisvartiointi
  7.  Arvokuljetukset
  8. Erilaiset vartiointiteknologiat (hälytyspainikkeet, kameravalvonta)

Tavoitteena on, että uusi sopimus astuisi voimaan elokuussa 2023.

Hankinnan arvo  Noin 135 000 €/vuosi

Hankintaryhmän puoltaminen

Hankintaryhmä puoltaa yhteishankintaan liittymistä.

 

Valmistelija Toimitilapäällikkö Soile Karhinen, soile.karhinen@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Mäntsälän kunta liittyy Sarastian yhteishankintaan koskien vartiointia ja turvapalveluita.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle ja siirtää asian seuraavaan kokoukseen.

 

 

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 57  

180/02.06.00/2023  

 

 

Kokouksessa paikalla asiaa esittelemässä toimitilapäällikkö.

 

Valmistelija Toimitilapäällikkö Karhinen Soile, soile.karhinen@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Mäntsälän kunta liittyy Sarastian yhteishankintaan koskien vartiointia ja turvapalveluita.

 

Käsittely Toimitilapäällikkö Soile Karhista kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että Mäntsälän kunta liittyy Sarastian yhteishankintaan koskien vartiointia ja turvapalveluita.