Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 59


 

Nivos Verkot Oy:n esitys kunnan ja yhtiön välisistä lainajärjestelyistä

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 59  

84/02.00/2022  

 

 

Nivos Oy:llä on ollut 15 milj. euron kertalyhenteinen velkakirjalaina, joka erääntyy maksettavaksi 15.6.2023. Nivos Verkot Oy on v. 2018 rahoittanut sähköverkon ja tietoliikenneverkon välttämättömiä investointeja Nivos Oy:n kautta. Laina on kunnan 80 % takaama. Tähän lainaan haetaan uudelleen rahoitusta, mutta laina otetaan suoraan Nivos Verkot Oy:n nimiin.

 

Nivos Verkot Oy kuuluu kunnan kuntakonserniin emoyhtiönsä Nivos Oy:n kautta. Mäntsälän kunta omistaa 100 % Nivos Oy:n osakkeista ja Nivos Oy Omistaa 100 % Nivos Verkot Oy:stä. Haettava laina kohdistuu kannattavaan, paikalliseen, luonnollisen monopolin asemassa olevaan infrastruktuuriin.

 

Nivos Verkot Oy esittää, että Mäntsälän kunta lainaa Nivos Verkot Oy:lle lyhytaikaisesti ajalle 2.6.-30.11.2023 15 milj. euron antolainan, kunnes konsernin rahoituksesta saadaan selvitettyä pidemmän aikavälin kokonaisratkaisu ja rahoituksen verotukselliset kysymykset Nivos konsernin sisällä saadaan ratkaistua. Lainan uudelleen rahoittamisen vaihtoehdot tuodaan kunnan päätöksentekoon syksyn 2023 aikana, kun konsernin rahoitusjärjestelyjen osalta on selvitykset laadittu. Lainavaihtoehtoina selvitetään, millaisilla ehdoilla yhtiö saisi lainaa rahoituslaitoksilta verrattuna kunnan vastaavilla ehdoilla pyytämään lainaan. Kunnan antama laina tulee olla markkinaehtoinen ja kunnan laina hyödyntää siten konsernitasolla, ei yhtiökohtaisesti. Antolaina edellyttää myös muutoksia kunnan talousarvioon, jossa valtuuston nähden sitovat tasot rahoituslaskelmassa ovat antolainojen muutokset sekä pitkäaikaisten lainojen lisäykset ja vähennykset. Muutokset talousarvioon esitetään myöhemmin, kun lainaratkaisu tuodaan päätöksentekoon. Antolainasta kunta on Mäntsälän Kodit Oy:n antolainan osalta perinyt 0,4 % marginaalia, jonka voidaan katsoa olevan markkinaehtoinen.

 

Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan "Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski". Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla. Kuntalain 129 §:n 2 momentin nojalla kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.

 

Mäntsälän kunnan laina Nivos Verkot Oy:lle täyttää kuntalaissa määritellyt antolainojen edellytykset. Lainaehtojen voidaan katsoa olevan markkinaehtoisia, kun lainasta peritään kunnan maksaman lainaehdon mukainen korko lisättynä 0,4 % marginaalilla ja lainalle asetetaan vastaavat vakuudet, kun edellisestä lainatakauksesta on edellytetty. Lyhytaikainen laina kunnan osalta kilpailutetaan toukokuussa ja se lainataan edelleen Nivos Verkot Oy:lle. Kunnan mahdollinen kassaylijäämä huomioidaan ja kunta kilpailuttaa tarpeellisen lainamäärän, joka edelleen lainataan konserniyhtiölle.

 

 

Nivos Verkot Oy:n lainat rahoituslaitoksilta ja saman konsernin yhtiöiltä ovat 7.3.2023 yhteensä 48.340.720,00 euroa (Nivos-konserni 94.465.720,00 euroa, sis. pääomalainaa 27.800.000,00 euroa). Kunnan takausvastuut Nivos konsernin osalta ovat yhteensä 31.12.2022 tilinpäätöksen tilanteen mukaisesti 34.765.720 euroa. 

 

Valmistelija Riitta Samola, riitta.samola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää
- myöntää Nivos Verkot Oy:lle enintään 15 000 000 euron antolainan ajalle 2.6.-30.11.2023. Lainan korko määräytyy kunnan antolainaa varten ottaman koron mukaan korotettuna 0,40 % marginaalilla kuitenkin siten, että lainan kokonaiskorko on aina vähintään 0,40 %. Laina erääntyy kokonaan maksettavaksi laina-ajan päätyttyä. Lainalle edellytetään vastavakuuksia.
- valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan ja neuvottelemaan lainan ja vakuuden muut ehdot ja allekirjoittamaan lainan velkakirjan.

 

Käsittely Talousjohtaja Riitta Samolaa kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

-          Merkittiin, että Katri Manninen ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta klo 17.39-17.46